tiistai 18. syyskuuta 2012

Sinistä ja punaista

Syksy on saapunut ja flunssakin sitä myötä. Tässä on sitten aikaa istahtaa koneelle ja tutkia kuvakansioita, että mitähän voisi blogata. Kuvia ei ollutkaan ilmestynyt kansioon o_O No, mistäs ne sinne ilmestyis jos ei oo kuvannu mitään =) Askartelut ja neulomiset ym. on jääneet tälle kesälle (kevät-kesä-syksy) hieman taka-alalle. Ei se mitään, kutimia löytyy keskeneräisinä ja pölyttynyt askartelupöytä myös. Niistä on hyvä jatkaa =D 

Tämän sinisen kortin olen tehnyt jo milloin lie, enkä löytänyt bloggausta siitä, joten pieni esittely on siis paikallaan. Korttipohjan ostin joskus aikoinaan menttaliteetilla - ehkä tästä joskus jotain voi tehdä. Harvoin olen tehnyt kortteja valmiin sabluunan avulla, mutta ihan kivahan tuota oli tehdä. Kortti on päätynyt pienen pojan kotiin. (Vauvat ei kyllä itse huutele nukkuvansa... =D )


Iloa päivääsi on matkalla ihanalle, reippaalle tyttölapselle syntymäpäivän kunniaksi. Leimakuva on tulostettu jostain ilmaissivustolta. Kuvat on väritetty ProMarkereilla. Olisi niin kiva oppia tuo leimailun ja värittämisen taito. Tokihan se vaatisi hieman harjoitusta, eikä vain toivoa että kumpa jonain aamuna heräisin taitavana harrastajana =D On niin ihana katsella toisten taitavasti värittämiä kuvia!
 

Tämä pieni tyttönen meni tanssahtelemaan 2-vuotiaan tytön luo. Tämänkin kuvan olen tulostanut netistä. Netti on pullollaan ihania leimakuvia. Olen vain huomannut/kokenut, että kuvia värittäessä muste leviää värin mukana tosi helposti. Onko kellään vinkkejä miten värittää kuvat suttaamatta? Käytän erilaisia tusseja ja joskus vesiliukoisia puuvärejä(?).


Minulla on myös öljypastellit, vai miksi niitä sanotaan, enkä osaa käyttää niitä(kään). Olen yrittänyt kuukkeloida netistä ohjeita (rautalankaversiota) että miten niitä käytetään. Usealla sivustolla kehutaan erästä tiettyä sivustoa, jota ei nyt tässä ole, että sieltä saa hyvät ohjeet. Joo, ehkä sellaiselle joka osaa jo jotenkin käyttää niitä. Minä en vain ymmärrä et miten niitä kaikenmaailman stuppeja ja tärpättejä käytetään... Nytkin kuukkeloin, että josko löytäisin "sen" ohjeen mitä ymmärtäisin, mutta ei niin ei. Älli ei pysy nyt tämän homman mukana. Kyllä minä vielä nämä värittämisen salat opin =)

Ei kommentteja: