sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Iltapuhteita ja vähän enemmänkin

Tulevalle pienokaiselle, omalleni :), ei ollut vielä mitään valmiina. Ei kyllä ollut edes mitään suunniteltuna. Ja pitkään ajattelinkin, että no onhan noita tuolla kaapissa valmiina. No ei oikeasti ole, kaikki on laitettu kiertoon aikaa sitten. Enkä usko, että oisin voinut olla ihan huolettomasti synnytykseen asti, mikäli mitään en vauvalle olisi tehnyt.
Myssyhän on ihan perinteinen kypärämyssy, Novitan alpakkalangasta. Puikot oli 3mm bambut. Solmimisnauhat neljän silmukan i-cordina. Koko on varmaan n. 60cm, kuten ohjeessa olikin mainittu. En ole pipoa pessyt enkä kastellut vielä mitenkään. Ajattelin, että jos vauvaa alkaa kutittamaan alulakin kanssakin, niin sitten pitää tehdä jotain taikoja. Lankaa jäi kivasti ja pikku lapaset ilman peukaloa piti myös tehdä. Näitä ei koskaan ole liikaa, kuitenkin menevät ainakin joka toinen päivä hukkaan ja pakkastakin on vaikka muille jakaa. Mallia ei ollut, 3mm puikot, 32 silmukkaa, lanka Novitan alpakkaa. 20 kierrosta 1o, 1n joustinta. Sen jälkeen 20 kierrosta sileää, ja siihen päälle joka kierroksella kavennukset. Pitää kokeilla jos on hyvin käsissä pysyvä malli, niin sitten pitää tehdä kaverit. 
Vauvalle piti tehdä sitten peittokin. Tietenkin...(villapuku ois ehkä ollut järkevämpi, mutta ei sitä enää tässä vaiheessa odotusta järki oikein juokse). Malli Dropsin malli: BabyDrops 14-22, pitsikuviollinen huopa. Lankana minulla on tässä Dropsin Alpaca lanka, menekki ei ihan ollut tuota ohjeen mainitsemaa 250g, vaan viidennestä kerästä meni pikkuista vajaa puolet. Puikkokokona käytin 3,5mm pyöröjä, kun en omistanut 3mm pitkiä pyöröjä. Eka kerä riitti 15cm verran, hieman huoletti, että tulee melko lyhyt peitto, kun puikotkin tosiaan isommat kuin ohjeessa. Hyvin riitti sittenkin, kolmannen kerän loppuessa pituutta oli jo 53cm, että eri tavalla näköjään "syö" nuo mallit tuota lankaa. Väri langassa on tuollainen harmaa/siniseen vivahtava sekoitus, ihan kiva. Vaikka toisaalta valkoisesta olisi varmaan paremmin erottunut nuo pitsikuviot, niin sillä mentiin mitä kaapista löytyi.
Peiton koko on 60x82cm. Peitto tuntui tehdessä hassun pitkältä, verrattuna tuohon leveyteen, siksi jätin ne pari senttiä kutomatta. Eikä se kyllä haittaa, menee tuo vaunuihin peitoksi, tuulensuojaksi tai kaukaloon tai pinnasänkyyn niin on ainakin itse tehty ja kokokin on minusta aika soppeli noinkin. Päättelyreuna vain tuntuu rullaantuvan, tuossa kuvassa peitto onkin kiinnitetty muutamalla poikaneulalla meidän peittoon kiinni ja suihkutin vettä päälle, että saa kuivahtaa vähän enemmän muotoonsa. Langan vyötteessä kun kiellettiin melkein kaikenlainen toiminta, paitsi kutominen :) Ohjeen toteuttaminen on ollut kauan jo mielessä, mutta tietenkin se piti aloittaa näin myöhäisessä vaiheessa. Laskin, että minulla meni viisi intensiivistä päivää tämän tekemiseen, toki muut kototyöt piti suorittaa välillä, mutta aina tähän piti palata kun vain oli edes kymmenen minuuttia aikaa. Ne on ne joka toinen kierros nurjia silmukoita...niin hidasta minulle, niin hidasta. Virheitäkin tuli, mutta en antanut niiden häiritä, jos en niitä kerran tehdessä huomannut, niin en kyllä purakaan. Viisas ei virka ja muut ei huomaa, vai miten se meni?

Ei kommentteja: