tiistai 1. tammikuuta 2013

Vanha vuosi pakettiin

Viime vuoden viime viikot meni rauhoittuessa juhlaan, ja vaikka juuri mitään näkyvää ei olisikaan tapahtunut, niin kaapeissa tapahtui muutosta. Mie siivosin ne! Niinkin turhaa kuin se onkin jouluksi tehdä, mutta joskushan sekin on tehtävä, niin miksi ei sitten jouluksi. Kaiken sen leipomisen, ruuanlaiton ja siivoamisen keskellä välillä oli aikaa tehdä myös pieniä juttuja pukinkonttiin. Yläkuvassa koiralle mantteli, ohje Dropsin sivuilta. Koko tuossa on XS ja puikkoina taisin käyttää ihan 3mm bambuja. Lankana Novitan Nalle punaisena ja luonnonvalkoisena. Haastavinta näissä oli tuon kirjoneulekuvion tekeminen edestakaisin. En ole ihan heti kokeilemassa uudestaan...
Sitten valmistuivat ystävälle säärystimet Novitan TicoTico langasta, puikkoina 2,5mm bambut ja yksi kerä riitti näihin nilkasta polven alapuolelle ylettyviin säärystimiin. Ohje on jostain Novitan lehdestä, mutta nyt olen hukannut sen lehden, päivitystä myöhemmin, mikäli löydän sen. Pitsimalli noissa oli ensin yhden mallikerran verran haastava, mutta yllättävän nopeaa opin "lukemaan" valmista pitsiä ja muistamaan ulkoa, mitä seuraavalla kerralla pitikään tehdä. Oikein mukava työ :) Ja ystävälle meni tarpeeseen.
Sitten nämä lapaset, joiden piti valmistua pukinkonttiin, mutta eivät sitten ehtineet, koska en enää ensimmäisen lapasen jälkeen muistanut kenelle olinkaan suunnitellut nämä antavani. Miten niin voi käydä?!? No jäivät kuitenkin odottamaan loppuun viemisen inspiraatiota. Ja sain juurikin valmiiksi ennen kujin vuoden viimeiset päivät alkoivat lähestymään. Kukaan ei ole vielä näitä itselleen ilmoittanut, sitä odotellessa.
Punainen oli haastava kuvattava  ja valoahan ei meidän korkeuksilla ole vielä kovin kauaa, vaikka päivä mukamas on pidentymään päin koko ajan. Tosin tämä ei ihan ollut sellainen kaikista punaisista punaisin, mielestäni vetää hieman oranssihtavaan päin, eli ei minulle mitään tonttulakkimateriaalia, mihin olen sen ilmeisesti alunperin ostanut. Malli on siis Novitan lehdestä Talvi 2008, mallinumero 38, lankana Novitan seitsemän veljestä ja puikot 3,5mm ja 4mm. Malli oli ihan kiva, vaikka hieman täytyi ihmetellä tuota sisäpuolen joustinneuletta. Koko on naisen käteen sopiva. 
Sitten ne työt jotka eivät koskaan ehtineet pukinkonttiin vaan ne pääsivät käyttöön heti. Hyvä, että ehti edes päätellä! Kauluri Dropsin Nepal langasta. Täällä aiemmin nähty lapsen liivissä. Puikot 5mm pyöröt, malli yllättävän helppo, Drops 131-35 (Florence), ihana pitsikuvio, lanka ihanaa, koko L. Ajattelin, että kyllä nyt loppuu varmasti tämä lanka, eikä olis haitannut vaikka olis kesken loppunut, mutta ei. Edelleenkin sitä jäi pienet jämät. Siitä tulee varmaan vauvan tumput vielä...kuka tietää.
Nämä lapaset valmistuivat jo hyvissä ajoin ennen joulua, taisi olla hyvissä ajoin jo ennen lumia. Maa oli kyllä jäässä. Novitan lehdestä etsin Nalle langalle kirjoneulekuvion, taisi olla jostain talvilehdestä tämäkin malli. Lankana tosiaan Novitan Nalle, menekki vajaa 50g molempia värejä.
 Laps otti nämä sitten käyttöön ja sai näistä kahdessa päivässä tämän näköiset....
Eli laski pulkalla mäkeä, jäistä mäkeä kun ei sitä lunta tosiaan ollut. Ja aina laskiessaan ohjasi ja jarrutti, kuinkas muuten kuin käsillään! Hienosti on kuulkaa vanuttuneet nämä lapaset. Edelleen on tytöllä käytössä ja kehuu, että menevät koko ajan vaan lämpimämmiksi.

Uusi vuosi 2013 on nyt pyörähtänyt käyntiin, ja mennyt on mennyttä. Ihana oli viime vuosikin, mutta jollain tapaa myös mahdottoman raskas. Toivon tulevalta vuodelta, että opettaa minulle kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että asioilla on aina tapana järjestyä sekä sen, että kaikella on tarkoituksensa. Kärsivällisyyttä tarvitsen esimerkiksi tuossa lankavaraston tyhjentämisessä. Olenhan viime vuonna yrittänyt olla ostamatta lankaa, vaikka kuinka olis ollut tarjouksessa tai alennuksella tms. Ainoastaan taisin ostaa viime vuonna tuota Dropsin lankaa kun paikallinen ihana lankakauppa lopetti toimintansa. Muuten yritän tässä nyt sitten jatkaa tuota lankavaraston tyhjentämistä. Katsotaan onnistuuko vielä toinenkin vuosi samoilla varastoilla! Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille kanssaeläjille!

Ei kommentteja: